KonfirmaatioRippikoulun päätteeksi vietettävä konfirmaatio merkitsee vahvistamista.
Konfirmaatiossa Jumala toimii konfirmoitavien vahvistajana, kun
seurakunta rukoilee heidän puolestaan, ja heidät siunataan. Viime
vuosina on yleistynyt tapa, että kummit voivat osallistua kummilapsensa
siunaamiseen.
Konfirmaatioon voivat osallistua ne kirkon jäsenet, jotka ovat saaneet opetusta kristillisen uskon perusasioista rippikoulussa tai yksityisesti. Konfirmaatiossa tunnustaudutaan kirkon uskoon ja saadaan oikeus käydä itsenäisesti ehtoollisella. Tätä ennen hän on voinut osallistua ehtoolliseen esimerkiksi vanhempansa, isovanhempansa tai kumminsa kanssa. Rippikouluaikana nuori voi ehtoollisopetusta saatuaan osallistua ehtoolliseen rippikoulun opettajan kanssa. Konfirmaatio on edellytyksenä myös sille, että hän voi toimia kummina ja voi asettua ehdokkaaksi seurakunnan luottamustoimiin saavutettuaan 18 vuoden iän. |