Rippijuhlat

Rippijuhlia vietetään rippikoulun päätteeksi. Rippikoululaiset konfirmoidaan osana jumalanpalvelusta. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Jumala siunaa ja vahvistaa nuoria heidän elämässä ja uskossa. Konfirmaatiossa vanhemmat, kummit ja seurakunta rukoilevat nuorten puolesta ja heidät siunataan. 

Konfirmaatio on rippikoulun päätös. Se osoittaa, että on saanut opetusta siitä kristillisestä uskosta, johon on kastettu, ja haluaa opetuksen jälkeen tunnustautua kirkon uskoon. Se on eräänlaisen hengellisen aikuisuuden merkki. Konfirmaatiossa saadaan oikeus käydä itsenäisesti ehtoollisella. Tätä ennen hän on voinut osallistua ehtoolliselle esimerkiksi vanhempansa, isovanhempansa tai kumminsa kanssa.

Rippikoulun aikana nuori voi ehtoollisopetusta saatuaan osallistua ehtoolliselle rippikoulun opettajan kanssa. Konfirmaatio on edellytyksenä myös sille, että hän voi toimia kummina ja voi asettua ehdokkaaksi seurakunnan luottamustoimiin saavutettuaan 16 vuoden iän.

Usein konfirmaatiomessun jälkeen perhe haluaa järjestää rippijuhlat kotona perheen, suvun ja ystävien kesken.

Teuvan seurakunnan rippikoulut ja konfirmaatiopäivät 2020 (2021)

Rippileirit:

1. leiri syyslomaviikko 42, konfirmaatio 29.11 klo 10

2. leiri hiihtolomaviikko 9, vuonna 2021, konfirmaatio 28.3 klo 10

 

Päivärippikoulu:

Nuorisotalolla syyslomaviikolla 42 maanantaista-sunnuntaihin

Konfirmaatio 1.11 klo 10.00

 

 

Lisätietoa rippikouluista ja suorittamisesta täältä.

Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu edeltää rippijuhlia

Konfirmaatio on osa ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Konfirmaatiota vietetään joko sunnuntain messun yhteydessä tai omana erillisenä messunaan. Konfirmaatiomessu kestää yleensä 1-2 tuntia. Kirkot ovat konfirmaatiomessuissa usein hyvin täynnä, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.

Konfirmaatio tapahtuu jumalanpalveluksessa

Rippijuhlia vietetään rippikoulun käyneen ja konfirmoidun nuoren kunniaksi. Nuorelle rippijuhlat ovat tärkeä aikuistumisjuhla.

Rippijuhlien järjestäminen