Teuvan kirkko

Teuvan kirkko

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

700

Kirkossa pidetään säännöllisesti seurakunnan jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia tilaisuuksia.

Kirkon varaamiseksi perhejuhliin (ristiäiset, häät) tai hautajaisiin ota yhteyttä seurakuntatoimistoon puh. 040-6881403. Konserttien tai hengellisten tilaisuuksien järjestämiseksi kirkossa ota yhteyttä kirkkoherra Lauri Annalaan puh. 040-6881401.

Kirkossa on pyörätuoli.

Kirkon alakerrasta, alasalista, löytyvät seurakunnan päiväkerhotilat, ja kirkon yhteydessä on seurakuntasali.

Teuvan vuonna 1953 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti Elsi Borg. Hänen käsialaansa on myös saarnatuoli. Teuvan kirkko on tunnettu ainoasta taiteilija Tove Janssonin maalaamasta alttaritaulusta.
Jeesuksen vertauksen "Kymmenen neitsyttä" Jansson on alttaritauluksi ikuistanut vuonna 1953. Apostoli Paavalia, evankelistoja ja Moosesta esittävät puuveistokset on veistänyt T.J. Korpi. Kirkon krusifiksin tekijää ei tunneta. Karjalan Lumivaaran kirkkoon valmistetut kattokruunut lähtetettiin sodan vuoksi Teuvalle. Teuvan kirkkoon ne asetettiin vuonna 1978.

Mekaanisten, kaksisormioisten, 19-äänikertaisten urkujen disposition on suunnitellut urkutaiteilija Aimo Känkänen ja julkisivun Carl-Johan Slotte. Urut on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen. Urut vihittiin käyttöön tammikuussa 1994. Kirkko peruskorjattiin 1993-1994.

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 11.6. klo 18.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

Keijon urkukahvikonsertti

Keijo Vättö urut ja kahvikone, Heikki Havi, raamatun luku. Vapaa pääsy.
ke 14.6. klo 18.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

ke 21.6. klo 19.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

Rauniokirkko

Kansanlähetys
ke 28.6. klo 19.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

ke 5.7. klo 19.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

Rauniokirkko

Lähetyksen kirkkopyhä
to 31.8. klo 11.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

Selkomessu kirkossa

Kehitysvammistyön pappi Tuire Wuorijärvi.Ruokailu, ohjelmaa ja kahvit seurakuntasalissa
ke 20.9. klo 18.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA

su 24.9. klo 10.00 -12.00

Porvarintie 44, 64700 TEUVA